Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 7. elokuuta 2017

Snautseritapaaminen ja arviointivirheitä!

Pidimme pitkästä aikaa snautseritapaamista Lahdessa, kiitos kutsusta Outille ja näitä treffejä voi kuka tahansa huhuilla koolle. Säätietoja seuratessamme totesimme sadevermeitten olevan tarpeettomia ja mukavassa kelissä kävelymme alkoi, mutta autoista tietysti kauimpana räsähti hirvittävä kaatosade niskaan. Snautseritkaan eivät enää siinä tyrskyssä olleet säänkestäviä ja runsas aloitusjoukkomme hajaantui, mutta näitä tapaamisia jatketaan! Viime lauantain menossa mukana Noosa, Nuusku, Wäinö, Igor, Hertta, Reeti, Kerttu, Akka, Late, Ike, Jokeri, Sökö, Viki ja Justiina


Hanhet ja uskon jokaisen nelijalkaisen osallistujan saaneen suolistolle monenlaista bakteeria vastustuskykyä lisäämään





Muutama viikko sitten Jouni ehdotti kuluneelle viikonlopulle kaupunkilomaa. Kieltäydyin, sillä elokuu on kokemukseni mukaan hyvin helteinen enkä aurinkopihastani tai uima-allaspolskutteluistani halua hukata pienintäkään hetkeä huidellen jossain muualla. Tulipa kerrankin annettua ihan väärä vastaus ja voi herkiemä, että ottaakin päähän. Arvioin nääs elokuun kelit ihan päin prinkkalaa ja kiukusta kihisten (itselleni!) seurasin Lontoon aurinkokeliä telkkarista MM-kisojen taustanakuvina. Noin sitä viisastuu, mutta sateessakin oli oikein rentouttava viikonloppu mukavassa menossa ja erinomaisessa seurassa. Kiitos perheelleni ja yllätykseksi saimme sentäs lauantai-illasta nauttia sateettomasta säästä Lahden satamassa


Perjantaina piipahti Mallu-sisko naurattamassa koko akkaväkeä 15-viikkoispäivän kunniaksi. Viikkoa aiemmin Akka opetti Kerttu-siskoa polskimaan saavissa kyynäriä myöten. Luulisi riittävän märkää ilman saavipolskuttelujakin? Akalta on jo kaksi hammasta kadonnut ja voimme ehkä puhua leveillen sisäsiisteydestä. On kai se jo silleen sisäsiisti, kun lätäköitä ei lattialta löydy, mutta on tunnustettava sohvan kosteus. Tämä on nääs ensimmäinen kakaramme, joka hyppää sohvalle pissalle käymään. Olisiko se nimeltä JännäPissa? Ei kovin kivaa ja yritän ohjata sitä ajatukseen, että sohvalla olisi mukavaa maata ilman ureatuoksuja. Muuta akat, mutta etenkin Jokeri nauttii kovasti kakaran kanssa painimisesta eikä täällä tylsistä hetkistä ole puutetta!

Akka, Karuakka ja Mallu, Kuperkeikka

Akka ja Kerttu, Känkkäränkkä

Akka kirputtaa Jokeria

Ja toimii erinomaisena personal trainerina! Ei pääse Jokerin allit roikkumaan ;)





Olen vihdoin ja viimein ottanut toukokuussa synttärilahjaksi saamani puhelimen käyttöön, jossa on erinomainen kamera. Vapaa-aikani on mennyt sen toimintoja harjoitellessa ja uskon jouluun mennessä olevani jo kohtuullisesti sinut vehkeen kanssa. Minua ei ole rakennettu teknisiin näpertelyhommiin ja tästä älypuhelin-/SoMe-maailmasta on tullut aivan liian hektinen. Yhä hämmästelen, ettei tieto tavoita kaikkia tai oikeasti se kyllä johtuu siitä, että meidän oletetaan elävän älyvehkeet kourassa koko ajan. Se ei pidä paikkaansa vaikkakin hämmästelen ihmisten liikkuvan koiriensa tai kavereittensa kanssa älypuhelinta tuijottaen. Onko sähköinen maailma on antanut harhaluulon ajankäytöllemme? Omaa vapaa-aikaani tahdon kuluttaa muutoin kuin vehkeitä tuijottamalla. Infomaatiota on helposti saatavissa sekä jaettavissa, mutta useimmiten tuntuu, että ihmiset ovat tyhmentyneet tämän liiallisen tietotulvan kanssa tai hukkuneet täysin sen syövereihin. Minua uutiset eivät isosti netin kautta tavoita muutoin kuin privaattiviestein ja parhaiten minut saa kiinni yhä edelleen soittamalla. Paitsi viime tiistaina, kun tein sen puhelimen vaihdon ja unohdin yhtä nappulaa painaa. No painoinpa mitä tahansa nappula, niin joskus tuntuu tältä. Onneksi hyvin harvoin ja silloinkin vain hetkellisesti. Tänä kesänä on ollut kovin kosteaa koko ajan.....


Puhukaa toisillenne, nauttikaa toisistanne ja ihanan eloisaa elokuuta jokaiselle!

Jokaisessa päivässä on monenlaista kaunista!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti kansallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän kansallisen Koiranpäivän kunni...