Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Pennut viikon ikään ja hauskaa Vappua!

Viikko on vierähtänyt rauhallisissa merkeissä pentulaatikossa. Tuvan muu väki onkin ollut aktiivisempaa ja hyvä niin, sillä siten se tasapaino härdellissä säilyy. Pennut ovat napakoita, tyytyväisiä, syövät, nukkuvat ja kasvavat. Emä hoitaa niitä hyvin, syö paljon ja nauttii pienistä ulkoilutuokioista pihalla sekä seurustelee jo muittenkin akkojen kanssa supsatellen niille pentulaatikon pienistä ihmeistä. Akkakvartetilla mennee vielä ainakin kolme-neljä viikkoa ennenkuin emä (ja minä!) antaa luvan tutustua pentuihin oikeasti, joten saavat vielä tovin aikaa tyytyä äänten, tuoksujen ja supsattelujen tuomiin mielikuviin. Sökö ja Jokeri ovat niistä kovin kiinnostuneita, mutta jo maltillisemmat ReetiMummo ja HerttaIsoMummo eivät ole ihan niin innokkaasti pentulan puolelle menollaan. Kuvailuja pitkin viikkoa ja pääosassa ovat tietysti pennut enkä joka kuvaan ole puhdasta alustaa vaihtanut








Pennun kehitys syntymästä aikuiseksi koiraksi vie aikaa ja se on hyvä tietää jo ennen pennun hankkimista, sillä kasvaminen aikuiseksi ei ole aina helppoa. Ensimmäiset kaksi viikkoa koiranpennut ovat täysin riippuvainen emästään ja emä puolestaan meistä. Emän hyvinvointi onkin meidän tupamme ykkösasiana, jotta se jaksaa imettää ja huolehtia täydellisesti pennuistaan. Rundi on rauhallinen emäkoira. Se huolehtii kertakaikkisen täydellisistä pennuistaan taitavasti ja oma hommani onkin vain alustojen vaihtamista, emän kanssa supsattelua sekä tietysti pentujen ihailua, hypistelenkin!





Koiranpentu on syntyessään ns. keskonen. Alle kahden viikon ikäinen koiranpentu ei pysty tekemään tarpeitaan ilman emän apua eikä sen korvat tai silmät ole auki. Se liikkuu ryömien nisälle tuoksun houkuttelemana, mutta se tuntee kylmän tai kivun. Jos se ei löydä nisää tarpeeksi nopeasti, niin se ilmoittaa nopeasti kiljahdellen emälle tyytymättömyytensä. Kahden ikäviikon jälkeen pentu alkaa huomioimaan ympäristöään enemmän, sillä sen kuulo- ja näköaisti sekä liikkeet alkavat kehittyä nopeasti ja vauhti pentulaatikossa sekä pian sen ulkopuolella alkaa kiihtymään karjahteluin säestettyyn pentupainiin asti. Kunnon härdelliä onkin tuonnempana odotettavissa ja vaikka kehitys on tulevina viikkoina nopeaa, niin pennun kasvaminen aikuiseksi vie aikaa. Pennut saavat täällä kasvattikodissa elämälleen hyvät alkueväät ja myöhemmin uudet omistajat jatkavat pennun oikeaa ohjaamista aikuisuuteen. Mutkamäkiä tulee olemaan luvassa, sillä jokaisen nisäkkään kehitykseen kuuluu terävät sekä tarttuvat maitohampaat, uhma- ja murrosiät eikä mikään kasva kunnolla, jollei ohjaamiseen paneudu. Kaikenlaiset taimet tarvitsevat kunnon kasvualustan, huolenpitoa ja tukikeppejä, niin myös koiranpennut


Kevät on kelien puolesta yhä keikkuen edennyt ja takaraivossani vähän väliä vilahtaa "Kevätsää lämmittää, luonnon kaiken herättää, katsokaa, sulaa maa, puut jo silmut saa..." Keskiviikkoiltana kotiinpalatessani satoi lunta, joten monta kertaa on tälle keväälle ehditty nähdä lumien sulamista. Näkyi hanhiauratkin kurvaavan etelään päin... Olin tuomaroimassa keskiviikkona Mäntsälän Riihenmäen koulun yrittäjyysluokan järjestämää rentotunnelmaista match showta, johon osallistui reilut 100 koiraa. Pidin tuulitakkini alla toppatakkia eikä minua palellut, mutta Bis-kehän aikaan yleisöä ei runsaasti enää paikalla ollut

Kiitos Nea kuvasta ja lämpimät terveiset Sakulle sekä hänen luokkakavereilleen - hyvät järjestelyt!


Hauskaa Vappua kaikille!


Me vietämme Vappua laatikon sisältöä ihaillen, herkutellen ja ulkoillen




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista pääsiäistä!

Toivotamme kaikille ihanaa pääsiäisen aikaa ja monenlaista taikaa! Jos pääsiäisyönä taivaalle katsot ja tumman hahmon liitävän näät, siellä ...