Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

KV Lahti ja Tokoa - mukavaa menoa!

Lauantaina lähdimme Jounin ja Sökön kanssa Lahden messuhalliin kansainväliseen koiranäyttelyyn ja lämmin kiitos mukanaolleille: Mervi ja Jaska, Hannele, Nisa ja Kari - teillä on lupaavat kakarat! Kiitos Hanna-Marille ja Vilmalle esittämisavusta sekä Makelle jälleen upeista kuvista ja tietysti muillekin kuvaajille! Tuomari Ety Goor Israelista (olikin tiukka täti, sillä antoi myös avokätisesti Hoota) tuumasi kasvateistamme näin:

Raappavuoren Irtiotto: Hyvä koko ja mittasuhteet. Ei ole vielä tarpeeksi vahva. Hyvä pää, mittasuhteet, korvien asento ja purenta. Kaunisasentoinen kaula. Hyvä ylälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät kulmaukset edessä, takaa voisivat olla paremmat. Hyvä turkki. Liikkeet tarvitsevat lisää voimaa. Hieman ahdas takaa. JUN EH, JUK1


Kuva Markku Välilä, kiitos kuvista!
  
Kuva Markku Välilä

Raappavuoren Ihanilona: Hyvän kokoinen, narttumainen. Hyvä pää. Hyvät mittasuhteet. Tarvitsee lisää temparamenttia kehässä. Hyvä ylälinja. Suora etuosa. Hyvä takaosa. Kulmaukset voisivat olla voimakkaammat. Hyvä turkki. Hieman löysät kyynärpäät liikkeessä. JUN EH, JUK3


Iltavirkku JUK1 ja Ihanilona JUK3 - Kuva Markku Välilä

Raappavuoren Iltavirkku: Oikea koko, narttumainen, hyvät mittasuhteet. Kaunis narttumainen pää. Hyvät silmät, korvat ja purenta. Hyvä ylälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvät kulmaukset. Suora edestä ja takaa. Hyvä turkki. Hyvät liikkeet. JUN ERI, JUK1, SA, RC-ROP Juniori, PN2, SERT

Kuva Markku Välilä


Paras narttu-kehässä esiintyi vain kaksi narttua!

Raappavuoren Fröökynä: Hyvä narttumainen runko ja hyvät mittasuhteet. Kaunis pää hyvillä mittasuhteilla. Korvat, silmät ja purenta kaikki hyvät. Hyvä ylälinja. Suora edestä ja takaa. Hyvä turkki. Hyvä luonne. Kauniit liikkeet. VAL ERI

Kuva Markku Välilä



Kasvattajaluokka: Yhdenmukainen ryhmä. Hyvä kasvatuslinja. Muutama virhe, muttei vakavia. Kauniit liikkeet. 2 KP

Kuva Nea Tolonen ja kiitos :)

Vaikkei Jokeri nyt näyttelyssä esiintynytkään, niin minä piipahdin tovin Muhojen kehässä ja paljon onnea Nea menestyksestä!


Samaan aikaan Kouvolassa kisailtiin Toko-kokeissa tiukan Jaana Tala-tuomarin arvostelemana ja paljon onnea Mia ja Mirkka! Hienosti olikin kisat sujuneet ja Raappavuoren Geologi suoritti kokeensa pistein 167/AVO1, sijoituksena 3. ja nyt on plakkarissa TK1 vain kolmen kisan jälkeen (kolme ykköstulosta vaaditaan, jotta alokasluokka on suoritettu) - erinomaista menoa! Raappavuoren Guinevere suoritti mallikkaasti avoimen luokan kisan pistein 225/AVO2, sijoitus viides ja tsemppiä tuleviin koitoksiin!




Mia ja Mirkka pitävät myös päiväkirjaa blogissa ja tässä linkit 29.10.-kokeisiin, ovatkin mukavan kuvaavasti kirjoitettua ja kiitos! 

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Lahden EPN ja terveystuloksia

Sunnuntaina suuntasimme Lahden epäviralliseen pentunäyttelyyn, jonka järjesti Lahden Käyttökoira ry. Olikin mukava aamupäivä loistavassa seurassa ja lämmin kiitos mukanaolleille! Vajaat 8-kuiset kakarat suorittivat debyyttinsä reippain mielin. Kertakaikkisen avoimia ja uteliaita olivatkin isossa Lahden Messuhallissa ja tuomari Kimmo Mustonen arvosteli ne näin:

Raappavuoren Juupeli: Tyypiltään ja mittasuhteiltaan hyvä urospentu. Erinomainen purenta. Lupaava, hyvälinjainen pää. Hyvät silmät ja ilme. Oikea-asentoiset korvat. Tyypillinen ylälinja. Hyvä häntä. Hieman niukasti kulmautunut edestä, sopivasti takaa. Runko ja eturinta saavat täyttyä. Hyvä askelpituus, vielä löysä edestä. Hyvä karvanlaatu. Miellyttävä luonne. PEK1 KP VSP

Raappavuoren Juupeli, tutummin Reiska 
VSP Raappavuoren Juupeli ja ROP Bonzen Eos

Raappavuoren Jättipotti: Tyypiltään ja mittasuhteiltaan oikea, kookkaampi narttupentu. Purenta ok. Hyvälinjainen pää. Hyvät silmät ja korvat. Tyypillinen ylälinja. Hyvä häntä. Runko ja eturinta saa täyttyä. Hieman niukasti kulmautunut etuosa. Hyvät takakulmaukset. Erittäin hyvä karvanlaatu. Liikkuu hyvällä askeleella. Vielä hieman löysä edestä. Tarvitsee hieman lisää tottumusta. PEK2 KP

Raappavuoren Johtotähti: Hyväntyyppinen, mittasuhteiltaan oikea narttupentu. Oikea purenta. Varsin hyvä pää. Miellyttävä ilme. Hyvät silmät ja korvat. Köyristää hieman lanneosaa. Turhan kippura häntä. Riittävästi kulmautunut. Sopiva runko ja luusto. Karvapeitteen tulisi olla karheampi. Liikkeet saavat tasaantua. Erinomainen luonne. PEK4

Raappavuoren Jumprahuiti: Hyväntyyppinen, mittasuhteiltaan oikea narttupentu. Narttumainen, varsin hyvänmallinen pää. Purenta ok. Hyvät silmät ja korvat. Miellyttävä ilme. Hyvä ylälinja ja häntä. Runko ja eturinta saavat vahvistua. Riittävästi kulmautunut. Karvapeitteen tulee karheentua. Asettuessaan hyvä askelpituus. Miellyttävä luonne. PEK3


Jättipotti (Justiina), Johtotähti (Ruuti) ja Jumprahuiti (Juuli)

Kasvattajaryhmä: Yhdestä pentueesta muodostunut varsin tasainen kasvattajaryhmä. Kaikilla pennuilla on hyvät tyypit ja mittasuhteet. Tässä vaiheessa toivoisin karheammat karvapeitteet. Tarvitsevat vielä lisää tottumusta. Riittävän tasainen ryhmä saadakseen kunniapalkinnon. ROP KP


Nuo kasvattajaryhmän palkinnot eivät tule ilman kasvatin omistajia - kiitos! Iltapäivän loppukehään emme jääneet, sillä kahdella neitosella turkki oli vielä vähän keskeneräisessä kasvuvaiheessa ja Reiskalla (Juupelilla) pitkä kotimatka. Näihin menoihin ehtii vielä monet kerrat ja mainioita sekä lupaavia kakaroita ovat!


Viime viikolla pari kasvattiamme kävi terveystarkastuksissa ja suuret kiitokset Nooralle, Aleksille ja Mialle! Raappavuoren Huithapelin vasemmassa silmässä todettiin yksi ylimääräinen ripsi ja se tulee KoiraNettiin merkintänä "lievä distichiasis". Raappavuoren Geologin sydämessä ei kuulunut sivuääniä, polvet merkattiin 0/0 ja silmät todettiin terveiksi (toinen peilauskerta). Kuvassa Geologi, tutummin Masi rakkaan agilityharrastuksensa parissa ja snautserin kanssa vain oma mielikuvitus on rajana, mitä harrastaa. Mikään ei ole mahdotonta ja aina parhaita karvaisia kavereita ovat - ihan joka touhussa mukana!



torstai 20. lokakuuta 2016

Lokoisaa loppuviikkoa ja Latvian uutiset!

Ensin on vähän tuumattava aiemman postauksen otsikointia. Se ei muka ollutkaan oikeasti ensilunta vaikka taivaalta lunta satoi ihan oikeasti. Se ei ollut mitään alijäähtynyttä vettä tai räntää. Sain nääs kuulla uutisista, että ensilumen mittaussyvyys on vähintään sentin verran ja sen pitää pysyä maassa tietty tuntimäärä. Tulin tuumattua nyt kuitenkin tulokseen, että ensilumi se oli enkä sitä otsikointia käy muuttamaan. Tässä on kuva kuurasta, joka ei taivaalta ole tullut vaan pakkasyön jäljiltä maisemaa somisti, joten selkeä ero on lumella ja kuuralla


Raappavuoren Intuitio kävi reissussa viime viikonloppuna Latviassa ja pyörähti samalla kehässä Valmierassa kaikkien rotujen koiranäyttelyssä kahtena päivänä peräkkäin eikä napannut lainkaan huonoja arvosteluja. Lauantaina tuomari Ben Karpel Israelista tuumasi lauantaina neitosesta näin: Feminiininen pää. Riittävän hyvä kaulan pituus. Riittävä luusto. Riittävän hyvä rintakehän syvyys. Hieman pitkä runko ja voisi olla parempi ylälinja. Takaosa voisi olla voimakkaampi. Hyväksyttävä häntä ja liikkeet. JUN ERI, JUK1. Sunnuntaina tuomari Chmiel Boguslaw Puolasta arvosteli vähän reilu vuoden ikäisen neitokaisen seuraavasti: Hyvä koko. Hieman pitkät mittasuhteet. Erittäin kaunis feminiininen pää, mutta kehitys vielä vähän kesken. Hyvä kaula ja ylälinja, mutta säkä pitäisi olla korkeampi. Korkeat lavat. Hyvä alalinja. Hyvä takaosa, normaali etuosa. Hyvät liikkeet ja pitkä askel. JUN EH, JUK1 - kiitos Pia ja Outi!

Parempi pyy puussa kuin pihamaassa


Tällä kokoonpanolla pihapuuhat sujuvat joutuisasti!

Tässä kuvassa upea Jättipottimme, tutummin Justiina - ikää vajaat 8 kuukautta



torstai 13. lokakuuta 2016

Jokeri on astutettu ja ensilumi!

Kääpiösnautserimme Jokeri on astutettu eilen Terolla oikein onnistuneesti ja jos kaikki sujuu hyvin, niin pennut syntyvät joulukuun puolivälissä. Kyselyt pentueesta suoraan kasvattajaNealle - nea.tolonen@gmail.com, Nean blogi tässä

BaltJV-15, HeJW-15, HeW-15, EEV-16 Jettyspoof`s Gwendals Topaz
FIMVA, BaltJV-15 Jettyspoof`s Peace Loven` Harmony

Moni asia menee ohi kalenterimerkintöjen. Eiliseksi olin buukannut kaksi kokousta päällekkäin tai no totta puhuen päätin itsekseni, että toinen on tiistaina ja toinen vasta keskiviikkona. Totuus kuitenkin oli, että ne olisivat olleet samana päivänä ja samaan aikaan. Eipä lopulta kuitenkaan tarvinnut arpoa, että menenkö Sukokan hallituksen vai Snautserikerhon tapahtumaviikonlopun järjestelyporukan kokoukseen, sillä luonto kutsui! Jokeri ja Tero sivuuttivat nyt suvereenisti kaikki muut asiat ja niin sen pitää mennäkin. Tänä aamuna heräsimme lumisateeseen ja muutaman kuvan napsin - olkaapas varovaisia autoillessa!








sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Tokoa Helsingissä!

Upeita uutisia saimme tänään Raappavuoren Geologin tokomenosta Helsingissä. Se oli tuomari Harri Laisin tuomaroimana napannut ALO1-tuloksen huikein pistein 181,5, sijoituksena hienosti 3. sija ja pokkasipa poika lisäksi KunniaPalkinnonkin. Paljon onnea Mia ja ylpeä saat olla niin itsestäsi kuin Masistakin - mahtavaa työtä!




Eilinen päivä vierähti Hämeenlinnassa Suomen Snautserikerhon syyskokouksessa ja jalostuspäivässä. Tykkäsin kovasti eläinlääkäri, neurologi Sigitas Cizinauskaksen selkäluennosta ja jälleen kerran saimme todeta, että koiran terveys ei ole mustavalkoista vaan asiaa on tarkasteltava toiseltakin kantilta (röntgen vs magneettikuvat) ja aina koko kokonaisuutena. Erinomaisen antoisa ja mukava päivä hyvässä seurassa!


Punkkiseurannasta ei kannata vielä luopua. Yksi hyvinsyönyt ällötys löytyi Hertan pöksyistä ja oma moka, etten sitä aiemmin sieltä hoksannut. Tuo etova otus oli tämän kauden ensimmäinen ja tähän mennessä ainoa löydös. Muuten olemme arkisten aherrusten lomassa ihailleet koristeltuja höskiä ulkoilupoluilla, uteliasta oravaa pihallamme ja meillä tuvassa läheisyyttä riittää niin tällä eläinten viikolla kuin aina muutoinkin. Ihan ilman roturajoja!





Huomenna on Aleksis Kiven päivä ja tämä runo "Seitsemän veljeksen"-ihailijana juolahti mieleen tähän kohtaan:

Laulu oravasta

(romaanista “Seitsemän veljestä”, 1870)
Makeasti oravainen
makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta
katselee hän mailman piirii,
taisteloa allans’ monta;
havu-oksan rauhan-viiri
päällänsä liepoittaa.
Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnas
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitinrinnas:
Metsolan kantele soi
Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänen iltasella
unien Kultalaan.
-Aleksis Kivi-


maanantai 3. lokakuuta 2016

Loistavaa lokakuuta!

FI MVA Raappavuoren Geologi, Masi kävi eilen jalostustarkastuksessa Loviisassa ja jalostustarkastuksen suorittanut snautseri-pinserirotujen erikoistuomari Elisa Koivunen totesi sen olevan oikein erinomainen rotunsa edustaja. Masin erinomaisuudenhan me jo ennestään tiedämme, mutta nyt on joka sentti koirasta mitattu, pojan komeat muodot karvan alta ja karvanlaadut tutkittu sekä kaikki kirjoihin kirjattu. Lisään tähän dokumentin, kun sen saan - kiitos Mia!


Juoksuista: Hertalla on juoksu edennyt jo ihan "the real heat"-päiviin (käy todella kuumana pehkujensa ja yhden sohvan kanssa) ja Jokeri aloitti omansa lauantaina. Tuvassa on kohtalaisen hormonaallinen kuukausi luvallaan - helteisinä käyvät hormooniakat! Jokeri pääsee reilun viikon päästä heilastelureissuille ja sen neitosen kuten ihanaisen Raappavuoren Hepsankeikan pentusuunnitelmista linkissä lisää tässä


Viime viikonloppu hurahti koiramaisissa talkoissa. Lauantaina pidimme kasvattaja-akatemiaa Lahdessa ja mainiosti jaksoivat niin Sökö kuin Jokerikin olla malli-/kopelointikoirana osallistujille, sillä aiheena oli koiran rakenne hampaita myöten. Hieno porukka Lahdessa tietorikasta akatemiaa onkin nyt opiskelemassa. Sunnuntaipäivä kului puolestaan Koiranjalostuksen tulevaisuus-seminaarissa Vantaalla. Seminaariin osallistui n 250 kuulijaa ja Juha Kares avasi seminaarin sanoilla: "Meidän kaikkien koiraharrastajien, kasvattajien, rotujärjestöjen, koirayhdistysten ja kennelliiton tulee löytää yhteinen sävel, jotta voimme turvata rotukoirien kasvatuksen tulevaisuudessa ja tehdä yhdessä työtä rotumääritelmän mukaisten, terveiden ja kauniiden koirien puolesta." Koiranjalostuksen tulevaisuus-seminaari sujui hyvässä hengessä ja vastaavanlaisia tilaisuuksia toivottiin lisää. Näissä pääsee ajatuksiaan hyvin avartamaan, kun kaikki osapuolet rakentavasti keskustelevat kasvotusten keskenään. Suosittelen lämpimästi osallistumaan!




Asianajaja Pauliina Lehtola nostaa erinomaisesti keskusteluun asiat koiran sopimuksista ja jalostuskäytöstä. Millaiset sopimukset palvelevat parhaiten koiranjalostusta ja kaikkia osapuolia?


Paneelikeskustelu tulevaisuuden koiranjalostuksesta on alkamassa. Paneelin vetää Sukokan hallituksen jäsen, kasvattaja ja ulkomuototuomari Vesa Lehtonen. Paneelissa ovat mukana vasemmalta oikealle varatuomari Tina Taivaloja, asianajaja Pauliina Lehtola, koirankasvattaja ja lakimies Kristiina Martimo, kasvattaja ja ulkomuototuomari Tiina Taulos sekä Kennelliiton hallituksen jäsen, jalostustieteellisen toimikunnan puheenjohtaja Kirsi Sainio


Antoisa viikonloppu siis takana ja näin jälleen harmaaseen arkeen. Loistavaa lokakuuta, erinomaista eläinten viikkoa ja tässä kuvia likipäiviltä - onkin upeat värisävyt seassa!

Vaikka arki on aikamoisen harmaata, niin väriläikkiä löytyy myös työmaalta, kun tarkoin katsoo!

Ulkoilureittiemme varsilta kuvattuja ja aina nautin maisemista akkalaumani lisäksi!

 









Sukokan seminaari ja snautseritreffit

Lauantai vierähti Sukoka ry:n järjestämässä Onnellinen Rotukoira-seminaarissa Vantaalla hotelli Clarionissa. Se olikin mainio ja antoisa päi...