Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Match Show-menoja!

Maanantaina tuomaroin Hollolan Tokotiimin erinomaisesti järjestettyä match showta, joka oli muuten ainoa tuomarointini tänä vuonna, sillä kieltäydyin 15 muusta tuomarointipyynnöstä. En ole kieltäytynyt laiskuuttani tai ilkeyttäni vaan aikaa on riitettävä omankin härdellin ylläpitoon. Tänään on vuorossa Salpausselän Koirankasvattajat ry:n upea match PikkuVeskulla, jossa toimin järjestävän yhdistyksen tiimoilta talkoolaisena ja talkoomielin olen mukana myös Sukoka ry:n järjestämässä match showssa 16.8. Espoon Marketanpuistossa. Match show`t ovat erinomaisia tapahtumia tutustua erilaisiin koirarotuihin ja koiraharrastajiin, saada kokemusta näyttelyitä varten tai käydä oman koiran kanssa sosiaalistumisreissulla. Match show on leikkimielinen koiranäyttely, johin kaikki koirat ovat tervetulleita! (<- rokotuskirja mukaan)

Viki, Raappavuoren Iltavirkku viihdytti meitä 11-kuisen energialla viime perjantaina ja ihastuttavan iloinen otus on. Viki kuvissa (oikealla) Sökön kanssa, kiitos Nisa ja tytöt!



Hirmu tuli perjantaina meille viikonlopun viettoon ja sen touhujen seurailusta mahalihakset saavat aina jumppaa. Kaikkien eläinten (paitsi kuistillamme viihtyvät vihaiset ampiaiset ja kotilot, jotka ovat tuhonneet kesäkukkaseni....) touhuja on hauskaa seurata ja ne eivät lainkaan loukkaannu vaikka niitten kustannuksella lystiä pitääkin.





Paratiisiimme tunkeutuja oli jäänyt renkaiden alle. Tällä seudulla on kyykäärmeitä ja sopuisasti on yhteiselomme kohdatessa tähän asti sujunut, koputan puuta! Mutta ei minua itketä lainkaan vaikka niitä näinkin näen. Koira ei kyytä haista eivätkä kyyt kyttää pusikossa hampaat tanassa odottaen ihmisen tai eläimen ohikulkemista, että saisivat johonkin myrkkynsä tyhjentää. Valitettavasti niillä on vaan tapana iskeä hampaansa lihaan kiinni, jos se yhtäkkiä yllätetään ylikulkien tai kirsulla vahingossa tökäten, jollei ne hätäännyksissään tilanteesta ehdi pakoon luikerrella. Yritän parhaani mukaan tömistellä maata, kun tietyillä alueilla kuljen, sillä töminästä kyyt kuulemma kaikkoavat kauemmas eivätkä suinkaan lauleluistani (jota aikanaan peltoteillä harrastin ennenkuin sain tietää, ettei käärmeet kuule).,,


Kauniit elokuiset päivät! Rakastan alkusyksyn aurinkoisia päiviä, keltaisia peltoja, syksyn orastavaa väriloistoa metsiä myöten (en tykkää niistä ötököistä, jotka tukkaani tiukkaan tarttuvat), traktoreitten ja puimakoneiden hurinaa, muuttolintujen kokoontumisajoja, hämärtyviä iltoja, arjen ja vapaa-ajan hetkittäistä hektisyyttä sekä ihmisten suorapuheisuutta. Kiitos perheelleni ja ystävilleni, teidän tuellanne saan (jaksan!) puuhastella mieluisien asioiden parissa muitten samanhenkisten kanssa yhteistyössä elämyksiä jakaen ja niistä touhuista saan puolestani lisää virtaa harmaaseen arkeen. Yhdistystoiminta on aina ollut lähellä sydäntäni eikä yhdistyksen luottamushenkilö ole mikään nimellinen kiiltokuvapaikka vaan se on täydellistä duunarin hommaa toimien tasa-arvoisesti ja kannustavasti kaikkien jäsenten etujen mukaisesti ja yhteiseksi hyväksi - antoisaa.

Nautitaan ja iloitaan kaikista tekemisistämme täysin siemauksin!






Koiran kouluttamisesta erinomaisia artikkeleita luettavaksi ja koskaan ei ole myöhäistä tapoja korjata - Kelpo Koira-sivut

Lauantaina meillä lystitellään J-pentujen tapahtumapäivän tuoksinassa, erinomaisen hauska päivä on tiedossa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloista pääsiäistä!

Toivotamme kaikille ihanaa pääsiäisen aikaa ja monenlaista taikaa! Jos pääsiäisyönä taivaalle katsot ja tumman hahmon liitävän näät, siellä ...