Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Snautsereitten tapahtumaviikonloppu ja MeJä-arvostelu!

Viikonloppu vierähti Virroille, Lomakylä Marttisten nostalgisissa puitteissa snautsereitten tapahtumaviikonlopun tiimoilta. Jounin, Sökön ja Rundin kanssa kurvattiin tuonne mutkan kautta perjantaina ja palasimme sieltä sunnuntaina. Sekin tapahtui mutkan kautta. Piti ajamani Jyväskylään, mutta uskoin navigaattoria ja sotkeennuin Orivedelle, josta odotin saapuvani Tampere-tielle. Aikani Suomen pieniä teitä, etenkin maisemia ihailtuani huomasinkin olevani Vääksyn tiellä ja niin jäi viikonlopun ruuhkat VT12 kokeilematta. Hyvä niin ja etenkin se, että alunperin navigaattori näytti meidän kotiutuvan klo 16.30, mutta olimmekin kotona jo 15.30! Iso kiitos järjestäjille, kaikille mukanaolleille, onnea menestyneille ja näissä maisemissa lystiteltiin:















Lauantain pääohjelmanumerona oli erikoisnäyttely, pönötyskuvat Markku Välilä/Lassi Teittinen ja ukrainalainen Galyna Kalinichenko tuumasi näin:

Raappavuoren Irtiotto: Hyvä koko ja muoto. Vahva poika. Hyvä pään balanssi runkoon nähden. Nyt ei niin yhdensuuntaiset päänlinjat. Hieman suora olkavarsi eikä rintakehä ole vielä kehittynyt. Hyvät kulmaukset takana ja hyvä ylälinja. Täydellinen turkki ja trimmaus. Vapaat liikkeet ja hyvä esiintyminen. JUN ERI, JUK2, SA

Kuva Mervin, kiitos!




Parikilpailussa Fröökynä ja Hepsankeikka sijoittuivat upeasti neljänneksi: BIS4 - ihanat tyttösemme!




Toisessa kehässä tuomari Anja Kopp Saksasta arvosteli tyttösiä seuraavin sanoin:

Raappavuoren Illuusio: 10 kk, koon ylärajoilta. Erinomainen maski, silmät ja hampaat. Hieman jäykkä etuosasta ja takaakin. Suora selkälinja. Rintakehä on hyvin kehittynyt. Turkin laatu on erinomainen, mutta hieman jo irrallaan. Hän ei jaksa esiintyä tänään. Liikkeet ovat sujuvat, selkälinja nousee liikkeessä. JUN EH


Raappavuoren Epeliina: Hieman pienikokoinen narttu. Vahva pää hieman pyöreällä kallolla, pyöreät tummat silmät. Lyhyt runko. Suorat kulmaukset. Hyvä ylä- ja alalinja. Korkea hännän kiinnitys. Pitkät ja pehmeät etutassut. Hyvä turkin laatu ja rakenne. Sujuvat liikkeet, mutta voisi esiintyä enemmän edukseen. AVO EH


Raappavuoren Fröökynä: 5-vuotias. Täydellinen pää. Erinomainen ylä- ja alalinja. Hyvin kehittynyt eturinta. Hieman lyhyt olkavarsi. Hieman pitkä lanne. Täydellinen turkin laatu, hieman sävyeroa värissä. Erinomaiset liikkeet, täydelliset takaa, hyvin maatavoittavat. VAL ERI, VAK3



Raappavuoren Granadilla: 3,5 vuotias. Pitkä runko. Erinomaiset pään linjat, silmät ja täysi hampaisto. Hieman suora etuosa, hyvä takaosa, vakaa selkälinja. Korkea hännän kiinnitys. Erinomainen turkin laatu. Etujaloissa hieman pitkää ja pehmeää karvaa. Erinomaiset liikkeet, maatavoittavat, hieman ahtaat edestä. VAL ERI



Raappavuoren Hepsankeikka: 2,5 vuotias. Erinomainen pää, vain hieman vaalea maski. Hyvämuotoiset silmät. Hyvin kehittynyt eturinta. Erinomainen ylä- ja alalinja. Hieman suora takaosa. Pehmeyttä etutassuissa. Erittäin ystävällinen luonne. Erinomainen turkin laatu, hieman värieroa turkissa. Liikkuu erinomaisesti, hieman putoava takaosa. VAL ERI



Valionarttujen (24 narttua) kehästä Kimmon ottamin kuvin



Kasvattajaluokassa sain ylpeänä esitellä ryhmän neljästä eri yhdistelmästä ja kiitos Megalattiat Oy esiintymispaidoista! Mahtava juttu - Fröökynä, Granadilla, Epeliina, ja Hepsankeikka: Samanlaiset ilmeet, päät, silmät ja maskit, mutta hieman heikkoa etuosaa, samankokoisia -> Kennel Raappavuoren KASV4 ja KP





Kasvattaja KP-ruusuke ja sen ympärillä parikilvan pokaali, ruusuke sekä kukkaset!

Erikoisnäyttelyn tulokset

Lauantai-iltana kuulimme tuomareitten tuuminnat rotumme tasosta näyttelypäivän tiimoilta, nautimme yhteisillallisen Mikontalossa ja vietimme mukavan letkeää iltaa hyvässä seurassa. Sunnuntaina pidimme rentohenkistä tapahtumapäivää ja leikkimielisesti kisaillen sitäkin. Eeppisessä kisassa joukkueemme Raappavuoren Ruusut sijoittuivat seitsemänneksi (viimeiseksi) ja hauskaa piisasi erinäisten ohjelmanumeroitten kautta. Tämä jo perinteeksi muodostunut kennelten välinen Eeppinen kisa koostui ilmapalloista, hassuttelusta, hännän kiinnityksestä, makkarasta ja Marie-kekseistä (ilmeestäni näkee, ettei oikein maistunut...), temppuradoista, tietovisasta ym. lystistä. Menee Päivin ottamin kuvin:


Esittele ilmapallosi



Temppu koiran tai koirien kanssa, eivät menneet yhtäaikaa!




Pistä häntä snautseriin, silmät sidottuina, pyöritettynä ja vain kahdella ohjeella....

Puputa kolme kuivaa Marie-keksiä ja temppu on valmis, kun vihellät....




Paulan ja Rundin lennokasta menoa - aivan mahtavaa katsottavaa!










Ruususten kannustuslaulut!

Palkittuna - kiitos hauskasta kisasta!

Lapsi-koira-kisassa Sanni Sökön (Fröökynä) ja Ida Bluun (Illuusio) kanssa esiintyivät kauniisti. Erinomaisia handlereita ja Sanni pokkasi ykkössijan sekä Ida kakkossijan - kiitos tytöt!



Viime keskiviikkona debytoi Raappavuoren Illuusio Mejä-kokeissa. Tulokseksi jäi AVO0, sillä koira oli ollut enemmän kiinnostuneempi tuoreesta hirvenjäljestä kuin vuorokautta aiemmin vedetystä vanhemmasta jäljestä. Lupaavaksi jäljestyskoiraksi olivat sitä kehuneet ja niin sanoo kirjallinen arvostelukin, kiitos Maaret ja uusia kokeita päin!


Iso kiitos kotijoukoille - ilman teitä nämä reissuilut eivät onnistuisi huoletta. SpesiaaliKiitokset näyttelypäivän kuvista Markku Välilälle ja Lassi Teittiselle, heidän kuvansa lisään tänne myöhemmin, kun niitä näppeihini saan (eikä ole kiire, sillä kääpiöerkkarin 18.6. kuvatkin ovat vielä julkaisematta) sekä Päivi Pölläselle tapahtumapäivän kuvista, jotka tässä loistavasti kertoivatkin tapahtumapäivän tunnelmat. Olipas hassua purkaa omaa kameraa ja huomata itsestään runsaasti kuvia. Jos sen olisin tiennyt, niin olisin vähän ripsaria sutaissut ja tukkanikin kammannut. Ainoa äksidentti sattui ilmapallo-otukseni kanssa. Se olikin niin vilkas otus, että kynsi katkesi, hih. Ensi kesänä iloitellaan Hartolassa 10. - 11.6. ja pistäkääs jo kalenteriin ne päivät muistiin!

Nyt huokaisen, muutaman päivän jopa tykkänään lomailenkin ja huikaisevaa heinäkuuta!


Erikoisnäyttelyn kaikki kuvat tässä, kuvaajina Markku Välilä ja Lassi Teittinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti kansallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän kansallisen Koiranpäivän kunni...