Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kuvin viikonlopun vauhtia

SissiGranadilla voi oikein hyvin ja hellyyttä runsain mitoin saa. Ihana, iloinen ja tasapainoinen narttu, jonka tiineys varmistetaan ultralla 29.1. (ikenet ovat vaalentuneet ja nisät rusottavat eli merkit viittaavat veren kertymisestä kohtuun tai ainakin ennen vanhaan sitä silleen seurattiin) ja ultrasta olen saanut tähän mennessä myös hyvin luotettavan maha-asukkimäärän. Erinomaista jälkikasvua erinomaisista vanhemmista odotetaan ja tulevan pentueen tausta kotisivuillamme


Viime viikko oli kiirettä ja pakkasta. Hyvin foordsoni pelitti, mutta ulko-ovi ei. Viimetingassa lähteissä en lukkoa malttanut sulattaa, mutta hätä keinot keksii! Rullasin portin lukolliseksi ketjulla ja munalukolla. Ulkona paukkui pakkanen, mutta aurinko lämmitti jo oikein mukavasti ikkuinoitten läpi ja lisälämpöä saa aina kylki kyljestä. Huomio, että Hertta ei yleensä makaa minkään koiran kyljessä. Se haluaa ihmisen, mutta joskus näinkin!


Lauantaina päästiinkiin inhimillisiin ulkoilulukemiin ja AnsaIlmiansa piipahti vahvistuksena yökyläläisenä. Kuvamuistoja sinisempänä ja selkeempänä hetkenä. TappiJalkaistakin jaksaa lumi riemastuttaa ja kyllä näitten menoa on ilo seurata. Harmi, ettei kuvat ole niin selkeitä kuin toivoisin, mutta riemu välittyy ja onpas ihanan lauhat kelit!

















Ihana taukotupamme lumen keskellä ja lumitarpomisen jälkeen juomista huilaillessa. Nyt sataakin vettä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti kansallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän kansallisen Koiranpäivän kunni...