Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

perjantai 18. syyskuuta 2015

Pennut huomenna 3 viikkoa!


Pennut pitävät kävelyharjoituksia, maistelevat toisiaan tai oikeasti ihan kaikkea, mitä nyt avoimen suun eteen sattuu, karjuvat kilpaa, näkevät ja kuulevatkin jo hyvin likellä tapahtuvat asiat. Mutta hajuaisti on lyömätön eikä emän tarvitse kuin vilahtaa, niin se mahtava ryntäily ja mekkala alkaa. Kokeilepa siinä leikata kynsiä, kun maidonhaluraivo iskee. Kasvaminen on kovaa hommaa ja nukkuessaan sitä kasvaa vaikka välillä joku ärsyyntyy, kun joku toinen uneton pitää kiipelyharjoituksia nukkuvien päällä tai imee korvaa. Kuvittelepa omille unillesi? Merkkipäivälahjaksi tulevat saamaan matolääkettä sekä tilanavarrusta, sillä eihän laatikko enää tutkimusmatkailuun riitä. Muu lauma seuraa jännittyneenä oven takana tuoksuja ja ääniä seuraten jonossa maaten (Rauha seisoen). Paitsi IsoMummoHertta, joka ei pehmeistä pehkuistaan luovu ja tietää jo kokemuksesta, että lapsenvahtihommia tulee kyllä piisaamaan ihan riittämiin, joten kerää voimia tulevaan. Mainiota seurattavaa ja olisiko nämä nyt ekat naamakuvat?





Tuli kuvattua muutakin, sillä en tykkää lainkaan baarin valaistuksesta. Ulkonakin näkyy olevan pentuja altaassa ja kun kaktuksiani tuossa katselin, niin huomasin, että yksi on kadonnut. Kuka lie vienyt ja mihin lie hukkaantunut?

Ei muuten ole ainoa pikkusammakko altaassa seurana....


Kiitos!

Viikonloppuna käyn Riihimäellä Suomen Kennelliiton järjestämällä "Koirankasvatus tänään"-luennolla ja kuka siitä jäi paitsi, niin tässä menovinkkiä jalostus- ja kasvatusasioista kiinnostuneille:

Tervetuloa kasvattaja ja ulkomuototuomari Juha Kareksen luennolle!
Aiheena on "Mitä on koiran jalostus ja miten koiria kasvatetaan"
- tiistaina 6.10.2015 klo 18
- Lahden pääkirjaston audiorio, Kirkkokatu 31, 15140 Lahti
Sitovat ilmoittautumiset Tarjalle, tervonentarja@dnainternet.net
Luento on ilmainen Salpausselän Koirankasvattajat ry:n jäsenille,
ei-jäseniltä kerätään tullessa osanottomaksua 5 euroa ovella.
Luennon jälkeen on varattu aikaa keskusteluun.
järj. Salpausselän Koirankasvattajat ry.

Kasvamisessa tai kasvattamisessa ei oikoteitä ole. Suomen Kennelliiton KoiraNetistä löytyy taustaa kaikille rekisteröidyille koirille ja sitä suosittelen seuraamaan, sillä antoisa tietopankkin se on. Koiran kanssa on edettävä maltilla ja maalaisjärjellä sekä hyvällä huumorilla, mutta erinomaisesti varustautuenkin voi pettymyksiä sattua, sillä niin moninaista se kaiken kasvavan kanssa on. Ihanan antoisaa elämää kaikkinensa ja ne huonot puolet otetaan vastaan kasvattavina kokemuksina (jahka ne vaan oppii hyväksymään)! 

Tulevan viikonlopun koitoksiin meneville paljon onnea matkaan ja jokaiselle hauskaa viikonloppua!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kohti valtakunnallista Koiranpäivää!

Aloitin just viikonlopun vieton - ihanaa viikonloppua kaikille! Monenlaista menoa on luvassa 24.4. pidettävän valtakunnallisen Koiranpäivän ...