Oma tyttötrio

Oma tyttötrio
Reeti ja Sökö

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Trimmauskurssilta 22. - 23.11.2014 tonttutouhuihin!

Viikonloppu vierähti hauskoissa tunnelmissa liki tykkänään Renkomäen hallilla. Perjantai-iltaa vietin siellä Salpausselän Koirankasvattajat ry:n syyskokouksessa ja minut valittiin jatkamaan edelleen kerhon varapuheenjohtajana. Vaativampiakin pestejä järjestäytymiskokouksessa hanakasti minulle ehdottelivat - kiitos vaan luottamuksesta, mutta piti (ja sentäs osasin!) kieltäytyä, sillä tiedän arkisten aherrusteni jatkuvan ja periaatteenani on, että jos jonkun homman ottaa hoitaakseen, niin ei sitä passaa käydä puolivillaisesti tekemään. Hieno porukka kasassa!

Lauantai- ja sunnuntaipäivät (kurssi oli siis osallistujille yksipäiväinen) zuuumattiin viimeistelyn merkeissä snautsereitten karvoja trimmauskurssilla ja kylläpä oli mainiota menoa! Lämpimät kiitokset Eila Kettuselle (Eipä's kennel) erinomaisesta opista ja neuvokkaille talkoohenkisille apukäsille: Hanna-Mari Piiraiselle (lauantai ja sunnuntai), Anne Mäkimaalle (lauantai) ja Miia Ilmivallalle (lauantai) sekä Taru Toikka-Akkaselle (sunnuntai) ja Paula Ikävalkolle (sunnuntai) sekä tietysti itselleni toimiessani muonahuoltajana, yleisnaisena ja yhdyshenkilönä niin Salpausselän kennelpiirin kuin Suomen Snautserikerhonkin suuntaan. Kiitos kurssilaisille! Tällaiset tapahtumat innokkaan porukan kanssa antaa aina iloa, intoa sekä voimia järjestää monenlaista menoa ja uusia ideoita ehti jo päähän pukkaamaan. Trimmauskurssi on nyt ikuistettuna kuvin ja osalliset saavat kopioida kuvia vapaasti käyttöönsä





















Nyt pidän pienen tauon blogin kirjoittamisesta ja syvennyn tonttutouhuihin. Uusin uutisin ja kuvin palaan tänne joulukuun puolivälin tienoilla - hauskaa pikkujouluaikaa ja lämmintä joulunalustaikaa!

Raappavuoren Hasardi (9,5 kk), trimmauskurssilla lauantaina ikuistettuna. Kiitos Anna ja Joni, Väpä on valloittava ja komea kaveri!


Raappavuoren Huithapeli (9,5 kk) sunnuntain trimmauskurssilla ikuistettuna. Kiitos Noora ja Aleksi, Hulda on ihastuttava ja nätti neitonen!


Älkää huolehtiko! Rauhanturvaajan kainalossa kuljen ja pitänee tässä yhteydessä muistiin pistää, että onpahan Jounille myönnetty Nobelin RauhanPalkintokin 10.12.1988, sillä kaikki ennen vuotta 1988 tai sen aikana palvelleet YK:n rauhanturvaajat saivat rauhanpalkinnon 10.12.1988.


sunnuntai 16. marraskuuta 2014

SE on siinä! KasvattajaAkatemia!

Olen ylpeä itsestäni ja niin onnellinen! Eilen kävin pokkaamassa Sukokan järjestämässä KasvattajaGaalassa tämän:


Aivan mahtava vuosi on takana tiivistä opiskelua Lohjalla, viikonloppukurssi Alajärvellä sekä runsaitten kotitehtävien parissa ähertämistä, joista jaksoin kuin jaksoinkin kunnialla suoriutua, hyvä minä! Kiitokset antoisasta opista kurssinvetäjä Juha Karekselle, luennoitsijat Marja Vuorimaalle, Olli Vuorimaalle, Marja Blomqvistille, tuomari Hans Lehtiselle ja kertakaikkisen upeille kurssikavereille - vuosi on vierähtänyt erinomaisessa seurassa! KasvattajaGaalaa vietettiin upeissa puitteissa, herkullisen illallisen ääressä, hauskassa seurassa ja yllätysesiintyjien kera Radisson Blu Royal-hotellissa Helsingissä. Kiitos Jari Hämäläiselle illanvieton kuvasarjasta


Juha Kareksen kukitettavana





Aivan mahtava Luennoitsija Olli Vuorimaa!

Ulkomuototuomarit Kari Järvinen, Hans Lehtinen ja Rainer Vuorinen

Iloinen ja viihdyttävä Taikuri Henri Kemppainen


Tätä logoa olen nyt oikeutettu käyttämään!

Ehdin vielä Pennalan seurantalolle jatkoille hetkeksi seuraamaan The Belvederes-bändin esiintymistä. Lennokas viikonloppu siis takana -> vierivä kivi ei sammaloidu!


Näistä keleistä minä tykkään! Ei tarvitse kahlailla tai liukastella ja vielä ihan kevein varustein saa ulkoilla. Peuroja ollaan usein nähty, mutta huonoja ovat kameralle poseeraamaan ja oma otosintoiluni parin kokeilun jälkeen rajoittuikin pelkkään sorkanjälkeen ja jäljistä päätellen niitä liikkuukin runsaasti nyt seudullamme. Tai ehkä niitä on liikkunut aina, mutta nyt pyörätiellä (se on ihana! ja uusille lukijoille tiedoksi, että pyörätien saimme vasta tänä vuonna) liikkuessa on tullut huomattua, että monet tienylitykset Pennalantiellä näkyvät sorkanjäljistä päätellen tehdä. Pasilta sain riistakameraan tallentuneen otoksen, jotta niistä peuroistakin kuva



No näistä keleistä on sellainen vikapuoli vaan myönnettävä, että rapaa meinaa tupaan kantautua, mutta asenne ratkaisee, jotta tämänkin käännän hyötyjumpaksi! Ensin tulee venyteltyä niin kädet hartioita sekä selkää myöten lämpimiksi tassuja pyyhkien (usko vaan, että neljän kanssa ehtii monet lihakset lämmetäkin!) ja jos lystittää, niin jumppaa voipi jatkaa isommilla liikeradoilla lattioita luututen tiheämpään tahtiin kuin tavallisesti, sillä ei se kaikki rapa pyyhkeisiin jää. Kumpi lie sitten parempi: rapa vai lumitassujen jättämät vesilätäköt?

Luonnossa paljon liikutaan eikä siellä yksinään tarvitse taapertaa. Monenmoista nähtävää hämärästä huolimatta joka hetkelle löytyy - tikat ja oravat keräävät talvivarastojaan, pikkulinnut touhuavat vielä paljon metsässäkin, mutta osa tiedustelee ulkoruokintapaikkoja pihamailta eikä ne kaikki öttiäisetkään levolle ole menneet. Se kesällinen kyykäärme on kyllä mennyt kuulemma ihan ikiunille ja nähtäväksi jää, jättikö monta jälkeläistä peräänsä... Ulkoilujen jälkeen nautitaan tuvan lämmöstä sekä hyvästä seurasta! Sökö Allun kanssa ja Sökö Jokerin kanssa



Takan kyljessä kostean peltoreippailun jälkeen Jokeri Sökön kainalossa ja karvoja ei ehditty sukia suoriksi, sillä äkkiä varasivat leposijan ja ilmeisesti sitä tultakin sinne takkaan odottaen? Saavat nyt tyytyä toistensa lämpöön




Ensi perjantaina on luvassa Salpausselän Koirankasvattajat ry:n syyskokous ja viikonloppuna talkoilen Renkomäen hallilla trimmauskurssin tiimoilta. Menoa on siis luvassa edelleen arkisten aherrusten lisäksi koirarintamallakin, mutta eipähän ainakaan tylsyyteen ehdi turhautumaan!

Viime kuukausina on bloginpitoni ollut enemmän valokuvapainoitteinen ja vähäisempi tekstiltään, mutta voitte uskoa, että tekstiä olen naputellut paljon (kylläkin muualle) ja eipähän nuo ajatukset kovin vanhentuneita aiemmissa kirjoituksissani ole, joten niitä voipi lueskella aikansa kuluksi... Kuulin, että joku ideakin sinne on joskus tullut pistettyä? Suunnitelma Ii-pentueesta on edelleen täysin voimissaan ja joulukuussa menen Tukholmassakin taas piipahtamaan, niistä sitten tuonnempana!





sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Isänpäiväonnittelut! Luokkakuva ja Nenäpäivä

Tänään on isänpäivä ja onnittelut kaikille juhlapäiväänsä viettäville! Erityisesti omalle isälleni ja lasteni isälle, omalle puolisolleni! Kiitos, että olette tukeneet touhuissani ja iloksenne pläjäytän esille viimeisimmän luokkakuvan


Salpausselän kennelpiirissä on vietetty Nenäpäivää ensimmäistä kertaa ja tähän mennessä se on kerännyt liki 1900 euroa hyväntekeväisyyteen ja kampanjan päättymistä juhlistimme eilen kokoontumalla Matkustajasatamaan, josta kulkueena kävimme kiertämässä PikkuVeskun. Mukavia tapahtumia ja terveiset Nenäpäivän talkooväelle!





Mona Brohmin ottamia kuvia:





Nappasin pari otosta PikkuVeskun maisemista, kun vielä luntakin on ja huomatkaa koristellut entiset ankeat harmaat!




Nenäpäivän kulkueeseen osallistujille luvattiin "pienet" palkinnot, tässä kokoelma!

Eikä me ihmisetkään herkutteluista paitsi jääty. Eilen kävimme nuorison kanssa päivällisellä ja shampanjoitten kera nautimme hyvästä ruuasta ja iloisesta naurusta, tänään herkuttelut jatkuvat täytekakulla (mahanahat nauttivat!). Erinomaista päivää kaikille! Meillä se näyttää keliltään harmaalta, mutta lystikäs seura ja lämmin tupa tekee joka päivästä värikkään. Mottona: "Ihminen on juuri niin onnellinen kuin päättää olla!" 

"Onnella ei ole huomista päivää, 
sillä ei ole eilistäkään, 
se ei ajattele tulevia, 
sillä on vain nykyisyys, 
eikä sekään ole kokonainen päivä 
vaan silmänräpäys." 
-Ivan Turgenjev-




Messariviikonlopun arvostelut ja kuvat!

Pitkä viikonloppu vierähti Helsingin Messukeskuksessa koiranäyttelyiden merkeissä. Lämmin kiitos kaikille mukanaolleille, hienosti jaksettii...