Omia tyttöjä

Omia tyttöjä
Reeti ja Sökö

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Suloista viikonloppua!

Maanantaina lähti Höveli ja hyvin kotiutui sekin. Mukavia uutisia olen Hoolaisten omistajilta saanut näistä ensipäivistä ja erinomaisia snautserinalkuja jokainen on hurmaten lähipiirinsä ennakkoluulottomasti. Viettäkääs nyt rauhassa kuherruskuukautta, sillä lupaan, että niitä "pöljiä päiviä" tulee jatkossa useitakin, mutta sellaista elämää se vaan on kaiken kasvavan kanssa ja kun teette kunnollista pohjatyötä tällä hetkellä pikkuotuksen vaatimuksista ja suloisuudesta (hah, helppo neuvoa!) piittaamatta, niin hyvin ne uhmikset, pöhmikset ja murkkuilutkin sujuvat, etenkin kun annatte huumorin kunnolla kukkia!

SuloHistamiini jäi sulostuttamaan päiviämme vielä toviksi touhuten tyttötrion jatkona kuin ikänsä siinä olisi touhunnut. No niinhän se onkin, mutta siis silleen niinkuin ihan oikeana koirana... Äh, siis onhan se erilaista olla kolmen aikuisen koiran ja kahden vakavan (!!) aikuisen taloudessa arkisine menoineen ja käytöstapojen opetteluineen kuin pentulaumassa. Sulo onkin osoittautunut erittäin oppivaiseksi ja tekeväiseksi snautserinaluksi - se seuraa todella tarkkaan kaiken touhun pistäen monenlaista asiaa mieleensä ja hyvä niin, sillä tämä on pikkukoiralle tosi hyvää aikaa nähdä monenmoista tulevaa varten. Päivisin se saa harjoitella ihan normaaleja perhekoiran tapoja elikä eipä sen kanssa tässä kummempaa touhuta kuin tavallista ja vähän tylsääkin arkea. Sulo osaa kyllä viihdyttää mainiosti itsekin itseään, joko se nukkuu tai toimii erinomaisena paperisilppurina (selkeesti oppinut toimistotavat!) tai siivousapulaisena ja onpahan tuo ehtinyt oppia jo autoremontin sekä astianpesukoneen vaihdon teknisen puolen salatkin. Hihna, autoilu, yksinolo, ulostarpeilu, istu-, tänne- ja ei-sanat ovat tulleet sille jo tutuiksi ja koirakavereita sillä on ollut Hirmusta, Patusta ja Mantasta oman triomme lisäksi (toki tuo on nähnyt muitakin koiria kulkiessaan). Ihmisiä se rakastaa kovasti ja reippaana se kulkee niin työhallilla kuin kavereittemmekin kodeissa mukana. Sinnikäs, hetkittäin äänekäskin ja todella utelias pieni ihme! Omistajaperheen iloksi on sanottava, että onpas se hyvä, että Sulo omistaa mahanalustapin, jottei mitää vinkauksia juolahda mieleen? Sulo on nääs hurmannut ihan koko härdellin ja lellipentuna pidetään. No onneksi tuo trio sentäs välillä muistaa sitä viisata kunnon koiratavoillekin.

Kiitos kasvattieni omistajille viesteistä ja kuvista! Itse olen huonosti nyt räpsinyt - muutama eiliseltä, ekaksi emä ja poika









Toiseksi mummo ja tyttärenpoika








Kolmanneksi isosisko pikkuveljensä kanssa




Aina ne kimppaposeerauskuvat ei onnistu, kun joku alkaa sooloilemaan! Suloista viikonloppua!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tallinnaa, RallyTokoa ja silmäpeilausta

Ihanat kelit jatkuvat ja kuovipariskunta saapui viereiselle pellolle torstaiaamuna. Tai silloin ensi kerran tälle keväälle kuulin niiden ään...